Kokoukset

Kuopion Klubi on erinomainen kokous-, koulutus- ja seminaaripaikka. Se toisaalta huokuu perinteistä korkeiden salien syvyyttä ja ajan patinaa, mutta nykyisin tarjoaa uuden kokoustekniikan myötä hyvät kokouspalvelut vaativaankin makuun.

Perinteisten av-välineiden lisäksi käytettävissä on langaton nopea internet-yhteys ja dataprojektori. Kokouksenjärjestäjät voivat liittää omat yhteytensä langattomasti osaksi kokous- ja esittelytekniikkaansa. Koko talon kattava äänentoistojärjestelmä voi toistaa jokaisessa kabinettitilassa eri äänilähteen, tai sama ääni voidaan ohjata koko taloon. Järjestelmään kuuluu langattomat mikrofonit.

Paikalliset yrittäjät, järjestöt ja seurat ovat jo ottaneet klubin omakseen ja käyttäneet kokouspalveluitamme kiitettävästi. Lisäksi klubi tarjoaa esimerkiksi muualla klubitoimintoihin osallistuville persoonallisen miljöön tapaamisille ja ohjelman ulkopuoliselle ajanvietteelle. Vuosisatainen klubiperinne kiehtoo väistämättä myös kansainvälisiä vieraita, jotka ovat maailmalla nähneet kaikki mahdolliset hotellit ja kokoussalit.

Klubin salien helppo muuntaminen erilaisiin kokoustarpeisiin käy nopeasti ja vaivattomasti. Kaikki kabinettitilat ovat toisistaan äänieristettyjä ja avaria ikkunallisia saleja.

Arkipäivän kokouspaketti 35,50 €/henkilö sisältäen aamukahvin ja suolaisen kahvileivän, lounaan sekä iltapäiväkahvin ja makean kahvileivän. Lounaalla on valittava vaihtoehtoisesti alkuruokana salaatti tai keitto ja pääruokana joko liha- tai kalavaihtoehto. Tarjoilut on sovittava ennakkoon tilavarauksen yhteydessä.

Kokouspalvelut:

Lisämaksusta: