Isä Camillo tarjoaa Suomen parasta kalakeittoa - Ravintolamestarit

Isä Camillo tarjoaa Suomen parasta kalakeittoa

Suomen Paras Kalakeitto

Isä Camillo on saanut Suomen parasta kalakeittoa tarjoavan ravintolan tittelin. Klassikkoannoksemme bouillabaisse vakuutti tuomariston Suomen Gastronomien Seuran ja Pro Kalan järjestämässä kilpailussa. Bouillabaisse on ollut ruokalistamme suosituimpia annoksia jo vuosia.

Kisaan saatiin yli kolmesataa ehdotusta eri puolelta Suomea. Finaaliin yltäneiden ravintoloiden joukosta Isä Camillon bouillabaisse hurmasi asiantuntijaraadin herkullisuudellaan ja keittotaidon korkealuokkaisuudellaan.Parasta kalakeittoa tarjoavan ravintolan valinta juhlistaa Kansallista kalakeittopäivää, jota vietetään tiistaina 12.2.

- Bouillabaisse on yksi listamme pitkäaikaisista suosikkiannoksista, eikä sitä poisteta listalta, vaikka muut annokset vaihtuvatkin sesonkeja seuraten. Keitto pohjautuu klassiseen bouillabaisseen, ja sen salaisuutena on pitkään hiottu liemi ja makujen tasapaino. Tuoreiden äyriäisten ja lohen lisäksi käytämme keitossa Kallaveden kuhaa tai muuta paikallista järvikalaa,  kertoo voittoisan keiton kehitellyt keittiömestari Sami Kinnunen, joka on häärinyt jo 20 vuotta Isä Camillon keittiössä.

Ehdotuksia parasta kalakeittoa tarjoavasta ravintolasta kerättiin yleisöltä joulu-tammikuussa, ja niitä saatiin määräaikaan mennessä yli kolmesataa kaikkialta Suomesta. Gastronomien kolmihenkinen raati kiersi maistelemassa kahdeksan finaaliin yltäneen ravintolan annokset eri puolella Suomea.

Herkullisuus ja gastronomiset yksityiskohdat hurmasivat raadin

Isä Camillon bouillabaisse hurmasi asiantuntijaraadin herkullisuudellaan ja keittotaidon korkealuokkaisuudellaan. Asiantuntijaraadin puheenjohtaja, Suomen Gastronomien Seuran varapuheenjohtaja Joni Kiiski on tyytyväinen yleisövihjeiden runsaaseen määrään, ehdotettujen ravintoloiden ja keittojen monipuolisuuteen sekä suomalaisten ravintola-asiakkaiden yksityiskohtaisiin kuvauksiin suosikeistaan.

- Kalakeitto tarjoaa rajattomat mahdollisuudet korkean keittotaidon osoittamiseen. Ravintolamme tarjoavat kalakeittoja niin perinteisellä kuin modernilla tavalla. Keiton herkullisuus pohjautuu sen liemeen. Kalan tuoreus, oikeaoppinen käsittely ja kypsennys viimeistelevät huippuluokan kalakeiton. Isä Camillon bouillabaissessa gastronomiset yksityiskohdat toteutuvat erityisen hienolla tavalla, Kiiski hehkuttaa.

- Kilpailun suosio ja ehdotusten monipuolisuus yllätti meidät iloisesti! Kalakeiton asema suomalaisten suosikkikeittona tuli osoitetuksi myös tällä tavoin. Tästä on ilo lähteä kohti Kansallista kalakeittopäivää, Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen iloitsee.

Kansallista kalakeittopäivää vietetään tiistaina 12.2. Vuosittain helmikuun toisena tiistaina vietettävän kalakeittopäivän tavoitteena on innostaa koko Suomi kalasopan ääreen. Tänä vuonna Kalakeittopäivä houkuttelee makumatkalle maailman ympäri teemalla Kalakeittoa kaikista keittiöistä.

Keittiömestarimme Sami Kinnusen kolme vinkkiä herkulliseen kalakeittoon:

    1) Liemi on keiton sielu.
    2) Muista makujen tasapaino.
    3) Kala lisätään lopuksi. Varo ylikypsentämistä.

Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

  • Kokiksi Mustaan Lampaaseen?

    Kokki Mustaan LampaaseenKokiksi Mustaan Lampaaseen?

    Onko herkullinen ruoka ja ensiluokkaiset raaka-aineet intohimosi? Oletko energinen, kiinnostunut kehittymään ja oppimaan uutta joka päivä? Etsimme Mustan Lampaan perheeseen uutta kokkia.

    Lue lisää »

  • Brunssi Isä Camillossa

    Brunssi Isä Camillossa

    Tule nauttimaan kiireettömästä lauantain aloituksesta. Brunssipöytään katetaan klo 11.30-14 kylmiä ja lämpimiä välimeren makuja sekä juustoja ja mehuja, unohtamatta tietenkään makeita herkkuja. 

    Lue lisää »

  • Puijon Torniravintola palvelee

    Puijon TorniravintolaPuijon Torniravintola palvelee

    Puijon upea Torniravintola avasi ovensa!  Ravintola palvelee tiistaista lauantaihin. Varauksen voi tehdä alkamaan klo 17-21 välillä.

    Lue lisää »

  • 23.10.

    L&P Menuilta Isä Camillossa

    L&PL&P Menuilta Isä Camillossa

    Keskiviikkona 23.10. Lignell & Piispasen tuotteet yhdistetään Isä Camillon ruokiin. Ilta alkaa kokoontumisella Pannuhuone Gust. Raninille klo 18, jossa Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Harri Nylund kertoo Lignell & Piispasesta ja sen tuotteista. Samalla nautitaan alkudrinkki ja pieni suolainen ruokahalunherättäjä.

    Lue lisää »

  • Puijo-olutta on jälleen saatavana

    Puijo olutPuijo-olutta on jälleen saatavana

    Kuopiossa kieltolain jälkeen valmistettu Puijo-olut palasi oluenystävien saataville.

    Lue lisää »

  • Isä Camillo tarjoaa Suomen parasta kalakeittoa

    Suomen Paras KalakeittoIsä Camillo tarjoaa Suomen parasta kalakeittoa

    Isä Camillo on saanut Suomen parasta kalakeittoa tarjoavan ravintolan tittelin. Klassikkoannoksemme bouillabaisse vakuutti tuomariston Suomen Gastronomien Seuran ja Pro Kalan järjestämässä kilpailussa. Bouillabaisse on ollut ruokalistamme suosituimpia annoksia jo vuosia.

    Kisaan saatiin yli kolmesataa ehdotusta eri puolelta Suomea. Finaaliin yltäneiden ravintoloiden joukosta Isä Camillon bouillabaisse hurmasi asiantuntijaraadin herkullisuudellaan ja keittotaidon korkealuokkaisuudellaan.

     

    Lue lisää »

Uutisarkisto »

Liity kanta-asiakkaaksemme

Saat sähköpostilla tietoa, tarjouksia sekä rahan arvoisia etuja haluamistasi palveluistamme, kuten teemaviikoistamme tai esiintyjistämme.

Tilaamalla uutiskirjeen vakuutan olevani yli 16-vuotias. Voin poistua postituslistalta milloin vain jokaisessa viestissä olevasta linkistä. Rekisteriseloste