Puijon laki koristeltiin kurpitsoilla - Ravintolamestarit

Puijon laki koristeltiin kurpitsoilla

Kupitsat Puijolla

Puijo, kaupunkilaisten yhteinen olohuone, on koristeltiin kaikkien iloksi kotimaisilla kurpitsoilla syksyllä 2020.

Syksy ja sadonkorjuu on muutosten aikaa. Tätä muutosta voi juhlia monella eri tavoin - halloween, kekri tai köyri - tärkeintä on, että ihmiset kaipaavat valoa pimeneviin iltoihin, tänä vuonna tavallistakin enemmän! Olemme inspiroituneet siitä, miten ihmiset ympäri maata, ovat luoneet mitä hienompia koristeluja syksyn kurpitsoista.

Keväällä parvekkeita, terasseja ja pihoja somistettiin kukilla. Nyt samaa yhdessätekemistä  ja ajanviettoa perheen kanssa voidaan jatkaa kurpitsojen parissa!

Puijolla hyvän kurpitsavuoden satoa käytetään alueen koristeluun 300 kilon verran. Ylimääräisiä kurpitsoja ei haluta jättää peltoon, vaan niillä tuodaan iloa ihmisille sekä annetaan vinkkejä ja kannustetaan kurpitsan käyttöön somistuksessa ja ruokana. Kaiverrettujen kurpitsojen sisus hyödynnetään Puijon Majan ja Torniravintolan keittiöissä. Tällä tempauksella halutaan myös lisätä tietoisuutta upeista ja puhtaista kotimaisista raaka-aineista ja lähituotannosta. Lakialueelta saattaa löytää vinkkejä pohjoismaisesta ruokavaliosta sekä luonnon antimien hyödyntämisestä ja muita mielenkiintoisia sutkautuksia!

Tempauksen yhteistyökumppanina ja idean alullepanijana on Tuoreverkko Oy/Suvituore tuotteet. Kurpitsojen yllätyksellisen esillepanon ovat toteuttaneet talkoovoimin yhdessä Sisustussuunnittelu Tiina Ruotsi, Heikkisen Kukkatarha, Puijo Peak ja Ravintolamestarit.

Kurpitsat tulevat tuottaja Heikki Lipiäisen tilalta Lappeenrannasta.

Takaisin edelliselle sivulle

Ajankohtaista

  • Kahvila Kantti avautuu

    KanttiKahvila Kantti avautuu

    Ravintolamestarit Oy on valittu Kuopion peruskorjatun museon ja kirjaston yhdessä muodostaman Kantti -kokonaisuuden ravintoloitsijaksi. 52-paikkainen Kahvila Kantti sijaitsee Museokadun puolella, ja sen edessä tulee palvelemaan kesäaikaan 40-paikkainen terassi.

     

    Lue lisää »

  • Isä Camillo on Foodorassa

    Isä Camillon on FoodorassaIsä Camillo on Foodorassa

    Isä Camiillon lounaat ja ruokalistan herkut saa jatkossa kotiin tai työpaikalle toimitettuna Foodoran kautta.

    Lue lisää »

  • Take away Isä Camillosta

    Take away Isä Camillosta

    Isä Camillosta saat lounasta myös mukaan. Soita tilaus meille 017 5810 450 ja nouda kun sinulle sopii.

    Lue lisää »

  • #ppb Puijon perjantain lounas

    Puijo Torniravintola#ppb Puijon perjantain lounas

    Puijon Perjantain Businesslounaan #ppb nautitaan perjantaisin Puijon Torniravintolassa. Lounas on tarjolla joka perjantai klo 11-14. Pöytiin tarjoiltavaan, 35 euron hintaiseen lounaaseen sisältyy aina päivittäin vaihtuva kasvisalkuruoka, kaksi pääruokavaihtoehtoa ja jälkiruoka.

    Lue lisää »

  • Haminalahden metsästysmaja

    Haminalahden metsästysseuran majaHaminalahden metsästysmaja

    Haminalahden tunnelmallinen metsästysmaja on nyt vuokrattavissa käyttöönne. Rauhallinen tila rantasaunoineen on kuin tehty perhejuhlaan, yrityksen tykypäivään tai ainutlaatuiseen asiakastilaisuuteen. Kokous- ja juhlatalo Kuopion Klubin keittiö vastaa metsästysmajan uusista menuista, joissa maistuu lähialueen luonto ja aidot maut.

    Lue lisää »

  • Lounas ja Retkiaamiainen Puijon Majalla

    Lounas ja Retkiaamiainen Puijon Majalla

    Majan lounas on tarjolla arkisin klo 10.30-14. Viikonloppuisin nautitaan Retkiaamiaisesta klo 9-12. Lauantaina ja sunnuntaina retkiaamiaisen jälkeen buffapöytään katetaan maukas lohikeitto ja muut bistrolistan herkut.

    Lue lisää »

Uutisarkisto »

Liity kanta-asiakkaaksemme

Saat sähköpostilla tietoa, tarjouksia sekä rahan arvoisia etuja haluamistasi palveluistamme, kuten teemaviikoistamme tai esiintyjistämme.

Tilaamalla uutiskirjeen vakuutan olevani yli 16-vuotias. Voin poistua postituslistalta milloin vain jokaisessa viestissä olevasta linkistä. Rekisteriseloste