HISTORIA

1993

Tunteet-orkesterin alkuperäinen kokoonpano, Tauno Laukkarinen (laulu), Erkka Isotalo (kitara & laulu) & Jyrki Veräjänkorva (kitara & laulu) sai alkunsa eräänä syksyisenä iltana vuonna 1993. Erkka ja Tasse viihdyttivät itseään ja toisiaan musisoimalla Erkan asunossa Puusepänkadulla. Kaikki muuttui, kun Erkan kanssa aiemminkin musisoinut Jyrki kulki katua asunnon ohi, ja Erkka ja Tauno päättivät ilahduttaa Jykkeä laululla. Biisi oli Eero Raittisen "Mies Matkoillaan". Tästä innostuneena päätettiin soitella yhdessä ja pian nauhoitettiinkin ensimmäinen yhteinen nauhoitus. Biisi oli tietenkin tuo "Mies Matkoillaan".

Positiivisen vastaanoton innostamina päätettiin nauhoittaa joulumarkkinoille lisää lauluja. Ne nauhoitettiin joulukuussa '93 Puusepänkadulla as. 19:ssa 4:n neliön nurkkahuoneessa. Nauhoitusmetodi oli "kerralla purkkiin" ja ääni johdettiin tyylikkäästi Henry's Pubista lainatun 8-kanavaisen keikkamikserin läpi. Kokoonpanoon tuli mukaan Mikko Pirinen, joka soittaa rytmimunaa, Atelta lainattuja congarumpuja sekä Jonna-tiskiharjoja(!) Julkaisuvaiheessa orkesterin nimi oli muuten "Isot Korvat"!!!

Koska äänitysvehkeet olivat asemissa, päätettiin Jyrkin isän Reijo Veräjänkorvan pyynnöstä nauhoittaa pari tangoa. Reijo oli säveltänyt tangot seuraavan vuoden Tangomarkkinoiden sävellyskilpailuun, ja Tangot "Leivon Lailla" ja "Sydänhaaveita" lähetettiin raadille kuultaviksi. Sävellyksiä oli kisassa yli 400, ja nämä tangot olivat molemmat 32 parhaan joukossa (16 pääsi levylle). Sanat tangoihin teki Unto Eskelinen. Tangot sovitettiin vähintäänkin radikaalisti.

1994

Musisointi jatkui vireänä. "Viisi laulua Sinulle" oli seuraavan sikermän nimi. Laulut nauhoitettiin samassa pikkuhuoneessa Puusepänkadulla maalis-joulukuussa '94. Tällä kertaa siirryimme moniraitatekniikan ihmeelliseen maailmaan lainaamalla Leppävirran kunnalta 4-raitanauhurin. Tässä vaiheessa bändin nimi muuttui komeaan muotoon Tauno Laukkarinen & Tunteet.

1995

Vuonna 1995 lähdettiin jo "oikeille" keikoillekin. Esiintymiset kavereiden bileissä ja muissa pirskeissä muuttuivat musisointiin ravintoloissa. Ensimmäisellä keikalla käytiin Henry's Pubissa, lämmittelijänä oli mainio Savo-orkesteri. Suosio oli huima. Bassossa oli Marc Sabat ja Pirisen Mikko jatkoi lyömäsoittajana.

Savon kanssa yhteisiä keikkoja on tehty myöhemminkin, ja Savon kitaristi-welho Pude Puustinen on peräti käynyt soittamassa bassoa (!) yhdellä Tunteiden keikalla. Usein keikoilla on päästy nauttimaan yhdistetyistä kokoonpanoista erilaisten cover-biisien muodossa. Noilta vuosilta on myös peräisin Tunteiden oma sovitus Savon "Älä Mee" -biisistä.

Marraskuussa 1995 lähdimme oikein studioon. Tarkoitus oli tehdä suosikeista vuosien varrelta paremmat nauhoitukset. Levyn työnimi oli "Nuori Rakkaus". Kajaanista löytyi OKL:n studio, jossa purkitimme 5 laulua 2:ssa päivässä. Mukana oli Pasasen Jukka koskettimissa. Äänityksen hoiti Rämön Jussi, joka on myöhemmin tullut tutuksi Tunteiden "ulkojäsenenä" keikoilla, paikaten milloin ketäkin puuttuvaa jäsentä. Myöhemmin Jussi on luonut oikein levyartistin uran mainiossa Loketon -yhtyeessä. Nauhoitusten lomassa soitimme villin "keikan" Jyrkin ja Leenan tupaantuliaisissa.

Henry's Pubin 25-vuotisjuhlissa 21/12 1995 esiinnyttiin myös. Kokoonpanoon tuli lyömäsoittimiin mukaan silloinen Cosmic Dog/Savo -rumpali Rieti Jauhiainen. Tämä oli jostain syystä Mikon (toistaiseksi) viimeinen esiintyminen Tunteet-organisaatiossa.

Samoihin aikoihin Erkka ja Tasse muuttivat Helsinkiin, ja orkesterin toiminta pantiin jäihin vähäksi aikaa.

1996

Välivuosi.

1997

Orkesteri alkoi jälleen aktivoitua. Erkka muutti takaisin Kuopioon ja Tassekin kurvasi Kiinan ja Itävallan kautta takaisin Savoon. Keikalle keräännyttiin joskus syksyllä alkuperäisellä kokoonpanolla...

1998

Keikoilla käytiin silloin tällöin. Kokoonpano oli alkuperäinen trio eli Tasse, Jyrki ja Erkka.

1999

Keikkailussa koettiin uusi alku. Kesäkuussa bändi kasattiin hääkeikkaa varten. Mukana oli Tassen, Jyrkin ja Erkan lisäksi Pasasen Jukka koskettimissa, Janne Metsäkylä rummuissa, Jussi Rämö basistina sekä Hannu Koponen saksofonissa.

Tuon keikan jälkeen touhu sai taas uutta puhtia. Kokoonpanoon palasi myös Marc bassoon ja koskettimiin löytyi Mika Sutinen. Keikkaa alkoi tulla taas mukavaan tahtiin, ja ohjelmistoakin treenattiin ihan oikeasti.

2000

Vuosi 2000 oli ihan mieletön jo pelkästään milleniumin takia. Sen lisäksi bändi alkoi olla kysyttyä tavaraa erilaisissa pirskeissä. Keikoilla käytiin yleensä kokoonpanossa
  • Tauno Laukkarinen Laulu
  • Hannu Koponen Saksofoni
  • Erkka Isotalo Kitara
  • Janne Metsäkylä Rummut
  • Jarkko Pellikka Trumpetti
  • Marc Sabat Basso
  • Mika Sutinen Koskettimet
  • Jyrki Veräjänkorva Kitara ja laulu
    Mukana oli usein myös lyömäsoitintaiteilija Rieti Jauhiainen.


    Kuvassa yhtye keikalla jossain kesäisessä Savossa. Mukana lainabasisti Jussi Rämö.

    Ravintola Tähdessä käytiin soittamassa 11/10 2000. Keikka oli historiallinen, sillä Tasse ilmoitti lopettavansa lauluhommelit. Epävirallisen selityksen mukaan Tasselle nousi orastavan menestyksen myötä kusi päähän, ja hänelle annettiin kenkää. Tästä ei hätäännytty vaan tilalle löytyi toinen tenori, Puijonlaakson Pavarotti, Tommi Markkanen. Tommi olikin käynyt tuuraamassa Tassea keikoilla jo aikaisemmin. Samalle keikalla debyyttinsä bändissä teki myös trumpettivirtuoosi Jarkko Pellikka.

    2001

    Keikkailu jatkui aktiivisena ympäri maakuntaa. Nimi lyheni muotoon Tunteet. Sutisen Mika muutti johonkin Kuopion ja Brysselin välille (keskimäärin Helsinkiin), joten kosketinsoittajaksi palkattiin (?) Ecu Kaukonen. Joskus kevään korvalla Marcin muut bändi- ja kalastuskiireet puskivat päälle ja olosuhteiden pakosta Erkka soitti bassoa aina tarvittaessa. Järjestely muuttuikin vakituiseksi ja niin kitaristista tehtiin basisti. Keikkoja riitti ja laulu raikasi.


    Kuvassa yhtye keikalla Karttulassa kerrassaan komeana. Tommi oli tällä kertaa reissussa, laulut lauloi Taina Tammekan. Mukana oli taas Jussi Rämö, tällä kertaa kosketimissa.

    2002

    Keväällä 2002 keikoilla alkoi käydä myös Aku Kolari toisena saksofonistina. Nähtiinpä keikoilla myös Pitkäsen Hannesta lyömäsoittimissa. Kolmen puhaltajan voimalla bändi alkoi muistuttaa jo pientä big bandia.


    Erkka ja Jykke treenikämpällä alkutalvella 2002.

    2003

    Tunteet-organisaatio jatkoi keikkailua kohti maailmanmainetta. Organisaation www-osoite siirtyi muotoon www.tunteet.org. Omaakin ohjelmistoa alkoi ilmestyä keikoille, ja Jyrki sai syntymäpäivälahjaksi uuden Fenderin.

    2004

    Omia biisejä on harjoiteltiin välillä ihan tosissaan. Vuoden varrella keikkakokoonpanossa nähtiin lyömäsoittajana sekä Rietiä että Hannesta. Keikoille oli kysyntää, mutta keikkapyyntöihin suostuttiin vuonna 2004 vain noin 10 kertaa. Laatu korvasi määrän (?).

    Oma sovitus Savon "Älä Mee" -biisistä valmistui myös (kts. 1995). Mainittakoon myös, että ulkojäsen Jussi Rämö pääsi naimisiin ihan naisen kanssa!

    keikalla
    Tässä ollaan keikalla Pannuhuoneen terassilla kesän 2004 alussa.

    2005

    Vuosi 2005 oli tasaisen varma, treenaustakin harrastettiin ihan ahkerasti, ohjelmistoon ilmestyi n. 15 uutta biisiä. Kesä meni Tommin oopperakiertueen takia keikkarintamalla vähän hiljaisemmin. Osia Tunteista nähtiin silti mm. Maksimimpenkki 1, Maksimipenkki 2 ja Maksimipenkki 3 kokoonpanoissa. Jarkko ja Aku keikkailivat lisäksi Antigravityn kanssa (ja muutaman muun puhaltajan puutteesta kärsivän bändin kanssa).

    Alla pari kuvaa kevään 2005 keikalta Wanhasta Satamasta.
    Huomaa yhtenäiset peliasut!

    2005

    2005

    2006

    Vuosi oli kautta koko bändin kiireinen siviilipuolella, joten keikkojakin tehtiin melko harvakseltaan. Jannen perhe lisääntyi jälleen, ja ukko ilmoittikin, että voisi jättää soittohommat (ainakin Tunteet-organisaatiossa) mikäli uusi lyömäsoitintaiteilija löytyy tilalle. Niinpä hommaan kysyttiin Jannen isyysloman tuuraajanakin toiminutta tuttua ja turvallista Rieti Jauhiaista. Rieti tarttui syöttiin, ja niinpä sopimuspaperi allekirjoitettiin samalla kun Jannen sopimuksenpurkamissopimus allekirjoitettiin! Uutta ohjelmistoa treenattiin kovasti(?), ja keikkaohjelmistoon otettiin mm. Abban klassikoita ja erinäisiä discohittejä...

    Ai niin, käytiinhän sitä ihan oikealla tanssilavakeikalla, ihan oikealla tanssilavalla! Rock!

    Vuodesta 2006 eteenpäin kokoonpano oli siis:
    Tunteet 2006

    2007

    2007 oli suhteellisen normaali kaikilla saroilla. Talvella käytiin keikalla ihan Iisalmessa asti. Alkuvuona soitettiin lisäksi mm. Wanhassa Satamassa, Pannuhuoneella sekä Karosen ja Akun hääkeikat.

    Syksyllä käytiin enemmän keikoilla kuin treeneissä, maalisuhde keikkojen hyväksi tennislukemin 6-1 (?).

    2008

    Vuosi alkoi upeasti. Orkesteri alkoi kerääntyä treenaamaan säännöllisesti joka torstai kaksi tuntia kerrallaan. Jo alkuvuoden aikana totesimme sen aiheuttavan huomattavaa yhteissoittotaidon paranemista (lisäksi jokainenhan treenaa henk.koht. instrumenttiaan itsenäisesti soitonopettajan kanssa). Treeniä tarvittiinkin, sillä vuosi 2008 oli Tunteiden 15-vuotisjuhlavuosi. Sen vuoksi vuoden 2008 mittava keikkarupeama kantoikin kekseliästä nimeä "Tunteiden 15-vuotisjuhlakiertue". Kiertueella soitettiin normaalin ohjelmiston lisäksi Euroviisuspesiaalia! Ja loppuvuodesta käytiin hiihtokeskuskiertueella! Wow!

    Yhtyeen valtavan suuresta kokoonpanosta johtuen aikataulujen yhdistäminen on joskus kovin vaikeaa. Historiaa tehtiin olosuhteiden pakosta: Jykke missasi ensimmäisen keikkansa 15 vuoden aikana 14.11.2008. Jyrkiä tuurasi ansioituneesti Jukka Jänkälä. Jukasta tuli näin epävirallisen laskun mukaan 28(!) Tunteiden-organisaatiossa esiintynyt taiteilija. Tunteethan alkaa lähestyä jäsenten lukumäärässä Jussi & The Boys-legendaa... Näin ollen Erkka on ainut Tunteiden jäsen, joka on soittanut kaikilla Tunteet-organisaation keikoilla. Tästä hyvästä Erkka onnitteli itseään ansaitusti!

    Jukan lisäksi vuoden 2008 aikana tuuraajia tarvittiin Ekulle, Jarkolle ja Rietille. Niinpä kokoonpanossa kuultiin kolmea muutakin erinomaisen ammattitaitoista tuuraajaa; Tuomas Yläkorhola kosketinsoittimissa, Olli-Pekka Hiltunen trumpetissa ja Timo Kopponen (Kumu)rummuissa.

    2009

    Vuosi 2009 meni hienosti. Heti vuoden alussa käytiin samalla keikalla Idols-voittaja Koop Arposen kanssa. Keikka oli historiallinen ainakin Koopille, sillä Koop ja hänen uusi bändinsä esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä.

    Vuoden 2009 suunnitelmiin kaavailtiin ainakin lisää Abba-biisejä, akustista settiä sekä lisää big band ja a capella-ohjelmistoa. Näistä hieman akustisempi setti on saatiin toteutettua ja big band sovituksiakin hiottiin... Uusia biisejäkin saatiin vähäisistä yhteistreeneistä huolimatta treenattua muutamia. Treenejä kyllä pidettiin, mutta keskimääräinen läsnäoloprosentti oli suuryhtyeellämme välttävä 55%. Hiihtokeskuskiertueella käytiin myös.

    2010

    Heti helmikuussa tapahtui. Orkesterimme kokoonpano muuttui ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006. Pitkäaikainen kosketinsoittajamme, virtuoosi Eku Kaukonen siirtyi hallitsemaan omaa ajankäyttöään, ja Tunteiden kanssa musisointi sai ainakin virallisilla foorumeilla jäädä. Tilalle rekrytoitiin oiva ratkaisu, toinen virtuoosi, jalkapallon Talvi-SM35 2010 mestari Tuomas Yläkorhola. Tuomas on tuttu mies jo ennestään (kts. 2008).

    Keväällä keikkoja tehtiin melko harvakseltaan, lähinnä keskityttiin uuteen ohjelmistoon ja Tuomaksen sisäänajon viikottaisissa treeneissä. Samalla sisäänajettiin Erkan uutta bassoa. 9.7.2010 käytiin harvinaislaatuisella keikalla, nimittäin Tommi siirtyi pois Tunteiden laulusolistin paikalta opettajaksi Abu Dhabiin. Niinpä uuden laulajan etsintä alkoi kuumeisesti!

    Syksyn suuri missio olikin saada uusi laulaja valittua ja opetettua yhtyeen tavoille. Vakanssiin kiinnitettiin useiden suositusten ja mittavan koelaulukierroksen jälkeen Jouko Roivainen. Syksyllä ohjelmisto käytiin Joken kanssa läpi hurjaa tahtia, ja keikoillakin käytiin jo lähemmäs 10 kertaa. Syksyn keikoilla kuultiin myös come back, kun Ecu kävi tuuraamassa Tuomasta yhden keikan verran. Myös treenaaminen oli harvinaisen säännöllistä ja intensiivistä, joten orkesteri oli koko syksyn huimassa vedossa. Orkesterin musiikillinen tyyli nimettiin virallisesti Power-iskelmäksi!

    2011

    Vuosi alkoi sopivan tiheän keikkailun merkeissä, tällekin vuodelle oli sovittu keikka heinäkuuta lukuunottamatta jokaiselle kuukaudelle. Uutta ohjelmistoa harjoiteltiin keikkakuntoon runsaasti.

    14.3. koettiin myös organisaation kokoonpanon kannalta historiallinen hetki: Jo vuodesta 1999 mukana ollut maestro, elävä legenda Hannu Koponen ilmoitti toteuttavansa jo pitkään sivulauseissa mukana olleen vetäytymisen aktiivisesta Tunteet-kokoonpanosta. Tosin sivulauseessa Hannu ilmoitti olevansa käytettävissä, mikäli suurille estradeille tarvitaan lisäpuhaltajia täyttämään ääniaaltoja. Yksimielisesti organisaatio päätti järjestää järkyttävät läksiäiset ja jatkaa tulevaisuudessa 7-henkisenä kokoonpanona.

    Tosin samaan hengenvetoon on lisättävä, että entinen kosketinsoitintaiteilijamme Eku Kaukonen ilmestyi kevään keikoille torvisektioon vetopasuunan kanssa. Tämä on aiheuttanut bändin koon kasvamisen jälleen 8-henkiseksi.

    Tunteiden varamiespalvelu oli myös ahkerassa käytössä. Keikoilla kävi tuuraamassa/vierailemassa ainakin seuraavat loistavat muusikot: Tero Holopainen kitarassa, Virve Kääriäinen ja Petteri Kallio laulamassa, Lassi Miettinen rummuissa ja Jussi Koljonen bassossa (Tässä yhteydessä koettiin myös se merkkipaalu, että Erkalta jäi ensimmäinen Tunteiden keikka väliin!). Myös Erkka vieraili entisellä tontillaan eli kitaristina yhden keikan verran tuuraamassa Jyrkiä. Rieti ilmoitti jäävänsä Tunteiden aktiivikokoonpanosta toistaiseksi sivuun, joten rumpalin pallille kotiutui tuttu varamies Timo Kopponen.


    Aktiivinen kokoonpano oli siis:

    2012

    Kevään 2012 projektina oli oman materiaalin esityskuntoon hiominen. Senpä vuoksi talven pimeät illat kuluivat treenikämpällä sovituksia ja melodioita hioen. Biisejä saatiinkin keikkakuntoon puolisen tusinaa, ja niitä jopa esitettiin live-tilanteessa. Kunnianhimoisena tavoitteena on päästä vielä joskus studioon tallentamaan nämä power-iskelmähelmet. Kokoonpano muuten kasvoi virallisesti 9 henkiseksi, kun Rieti palasi rytmiosastoon lyömäsoittajan tontille.

    Kesän lopussa koettiin kokoonpanossa jälleen muutos: Perustajajäsen, vanha veijari, kitaristi ja armoitettu laulaja Jyrki lähti myös Abu Dhabiin, joten varamiespalvelusta kaivettiin jälleen ukkoja keikalle. Tero Holopainen tuurasi Jyrkiä onnistuneesti yhden keikan verran. Pysyvämmän kokoonpanoarvonnan tulos kuitenkin muotoutui seuraavanlaiseksi: Erkka siirtyi tutulle tontille kitaristiksi, ja Jussi Koljonen lupautui bassoon. Erkka palasi basistiksi Jussin sijaisena yhden keikan ajaksi. Tuolloin kitaristin tonttia hoiteli onnistuneesti Tatu Kemppainen.

    2013

    2013 kovin haaste oli Tunteiden 20-vuotisjuhlakiertue. Se alkoi heti vuoden alussa ja päättyy vuoden lopussa. Suurin huipennus matkan varrella oli 20-vuotisjuhlaviikonloppu 26.-27.7. Pannuhuoneen terassilla. Tuolloin paikalle kokoontui suuri joukko Tunteissa ja Tunteiden kanssa musisoineita lahjakkaita ihmisiä. Tässä (ehkä ainoa?) videotallenne tapahtumasta. Erkka, Jyrki ja Tasse esittävät biisin, mistä kaikki alkoi.



    2013 kokoonpano muuttui jälleen. Tunteissa koettiin tunteellinen hetki, kun Ekun poika Konsta Kaukonen liittyi kokoonpanoon trumpetistiksi. Konsta tuli paikkaamaan Jarkon muuttoa Helsinkiin. Jarkko ei kuitenkaan ole poistunut bändistä, vaan on kokoonpanossa aina kun etelästä ehtii. Näin eräällä kesän keikalla lavalla oli peräti 11 henkeä, kun sekä Jyrki että Jarkko ehtivät reissuiltaan lauteille. Tuuraajia käytettiin vain yhtä. Viktor Lepistö oli kitaristina kahdella loppuvuoden keikalla. Toisella Viktor tuurasi Erkkaa, joka tuurasi Jussia bassossa. Toisella Viktor tuurasi pelkästään Erkkaa. Näin koettiin historiallinen hetki, kun ensimmäistä kertaa keikalta puuttui sekä Erkka että Jyrki.

    2014

    2014 oli siitä harvinainen vuosi, että mitään levytyksiä tai spektaakkeleja ei suunniteltu tai toteutettu. Keikkoja buukattiin juuri sopivasti, parhaalle päivälle peräti kaksi kappaletta. Lama iski myös keikkarintamalle: Tähän vuoteen mahtui myös historiamme kaksi (!) ensimmäistä keikan peruuntumista. Bändi ei perunut keikkoja, vaan järjestäjä. Kokoonpano eli keikka keikalta, Konsta, Jarkko ja Jyrki asuivat edelleen muualla, joten jonkin verran piti soveltaa ja selviytyä! Viktor taisi käydä kerran keikalla, ja Mika Grön kävi treenaamassa bändin kanssa, sitten peruuntuneille keikoille.

    2015

    2015 soitettiin orkesterin ensimmäinen keikka mualiman navalla eli Kuopion torilla. Päivämäärä oli Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin lopetus eli 16.6. Sää ei suosinut, mutta yleisöä oli silti useita satoja. Keikka päätettiin komeasti soittamalla Kuopio Tanssii ja Soi.

    Kokoonpanossa on käynyt jälleen tuuraamassa Kemppaisen Tatu, ja syksyllä keikoille saatiin myös toinen Tatu eli Tatu Huotarinen. Tatu kutsuttiin organisaatioon soittamaan trumpettia, kun Konsta häipyi meren taakse opiskelemaan talveksi. Myös nuori ja lahjakas Viktor Lepistö saatiin keikoille lainakitaristiksi.

    2016

    Vuosi 2016 toi mukanaan paljon musiikin iloa! Keikkoja soitettiin varsinkin keväällä paljon. Kokoonpanoon saatiin jälleen yksi jäsen lisää, kun Jussilan Timo ui organisaatioon basistiksi. Koljosen Jussi pysyy edelleenkin ammattiukkona soittovalmiudessa. Konstakin on saatiin jälleen Suomeen, joten keikoilla oletuksena on jatkossa neljä puhaltajaa. Ja sokerina pohjalla Jyrki palasi vihdoinkin Abu Dhabista takaisin kotisuomeen. Näin bändin laulu- ja kitaraosasto on entistäkin tanakampaa!

    2017

    Vuosi on alkoi vauhdilla. Rieti ilmoitti siirtyvänsä toistaiseksi organisaation pelaavasta kokoonpanosta vaihtopenkille. Lyömäsoittajaksi kaivettiin saman tien Juvosen Jussi. Toukokuussa osallistuimme Kuopion Katusoittofestareille. Kunnia oli suuri, kun yleisö valitsi meidät äänestyksessä suosikikseen. Palkkioksi saimme ihan maksullisen keikan mualiman navalle eli Kuopion Torille, Elonkorjuuhlan yhteyteen. Sekin keikka oli menestys, Facebookissa on kuvia. Keikkoja taisi tulla plakkariin ehkä 15, eli perusmukava vuosi.

    2018

    Vuosi 2018 oli organisaation 25. vuosi! Juhliminen tapahtui pääosin keikkailemalla. Uusia biisejäkin treenattiin ihan urakalla. Myös muutaman vanha numero kaivettiin naftaliinista. Juhlavuoden juhlakiertueen päätapahtuma oli Pannuhuone Gust. Raninin terassilla pe-la 20.-21.7. soitetut juhlakeikat. Molempina iltoina kuultiin täysin eri biisit, yhteensä 50 poweriskelmää. Sitä ennen käytiin soittamassa mm. Suonenjoen mansikkafestivaaleilla. Vuoden lopussa Jykke vaihtoi taas maisemaa hetkeksi. Tuuraajaa ei ole virallisesti valittu, mutta kokoonpanossa nähtiin tuuraaja toisessa polvessa, Kemppaisen Tatun poika Touko kävi basistina yhdellä loppuvuoden keikalla, ja myös jatkoa on sovittu.

    2019

    2019 on luvassa keikkoja entiseen tapaan. Soittaminen on ihmisen parasta aikaa!

    Tunteista on muodostunut vuosien varressa joustava organisaatio. Lähes joka tontille löytyy korvaaja, joten keikoista tarvitsee harvoin kieltäytyä aikatauluongelmian vuoksi. Organisaatioon kuuluvat tällä hetkellä:
    Kaiken kaikkiaan vuosien varrella on soitettu jo ehkä n. 160 eri biisiä. Keikkoja on kertynyt hatarien muistiinpanojen mukaan jo pitkälle yli 300, eli tässähän alkaa ihan rutinoitumaan!